tiistai 23. maaliskuuta 2010

Työmiehen kuolema

.
Läheskään kaikista asiakirjojen kertomista yksityiskohdista ei jää erityisiä jälkiä muistiin kätkettäväksi. Asiakirjaa lukiessa ovat yleensä päällimmäisinä mielessä kysymykset, joihin on sillä kertaa etsimässä vastauksia. Vaikka tekstiä tulee arvottaneeksi nopeasti, suodatus ei silti ole suoraviivaista tai yksioikoista. Hyvä näin, sillä hetkellinen harkinta jättää aikaa myös asioille, jotka eivät välttämättä liity itse tutkimuskysymyksiin, mutta jotka muulla tavoin herättävät uteliaisuuden.

Seuraavan tapauksen äärelle päädyin selvittäessäni kieltolain aikaista alkoholirikollisuutta. Noina villeinä vuosina laaditut tuomioistuinten pöytäkirjat sisältävät tuhansittain tapauksia, joissa laiton alkoholi oli saatellut väkeä leivättömän pöydän ääreen. Vaikka kukin tapaus on omanlaisensa, jo muutamien kymmenien pöytäkirjojen läpikäyminen tuntuu helposti puuduttavalta. Sellaisessa tilanteessa on kiitollinen jokaisesta yksityiskohdasta, joka jollakin tavoin torjuu lukijaa uhkaavaa tylsistymisen tilaa. Nyt kuvattavassa tapauksessa oman mielenkiintoni viritti poliisikuulustelupöytäkirjassa mainittu seikka, jolla tuskin oli ratkaisevaa merkitystä asian kokonaisuudessa, mutta joka oli jollakin tavoin yllättävä ja pöytäkirjan muusta kerronnasta poikkeava.

Poliisitutkinnan kohteena ollut surullinen tapahtumasarja ei pääpiirteiltään ole tavaton: humaltuminen, sammuminen hankeen, kuolema. Onnettoman kohtalon kokenut kesälahtelainen työmies oli muutamaa päivää ennen joulua 1923 käynyt huutokaupasta ostamassa olkia, jotka hän kävi lainaksi saamallaan reellä viemässä kotiinsa. Miehen tuttava kertoi myöhemmin, että rekeä lainatessaan työmies oli luvannut tuoda palatessaan viinaa, ja näin olisi tapahtunutkin. Neljän miehen voimin oli sitten maisteltu olutpullossa ollutta juomaa, jonka yksi miehistä myöhemmin kuulustelussa kertoi tunnistaneensa "maakeittoviinaksi".

Miehillä oli ollut ilmeisen hupaisa tuokio, sillä olkien ostajakin oli "ollut hyvin iloinen, jopa tanssinutkin". Hetkisen kuluttua miehet kuitenkin lähtivät kukin taholleen. Jo hieman päihtynyt olkien ostaja oli ilmoittanut lähtevänsä muutaman sadan metrin päässä asuvan tuttavansa luokse kylpemään. Sinne hän ei saapunut. Kun miehen vaimo oli seuraavana aamuna kysellyt puolisostaan ja etsinnät oli käynnistetty, mies löydettiin tajuttomana lumihangesta. Häntä yritettiin elvyttää ensin sisällä talossa ja sitten lämpimässä saunassa. Seuraavana aamuna mies olikin tullut tajuihinsa, mutta kuollut muutamia tunteja myöhemmin.

Näinä muutamina tunteina, jotka uhri oli ollut tajuissaan, oli hänen luonaan käynyt useampia vieraita eri tarkoituksissa - yksi jopa "puhumassa Jumalan sanaa", kuten poliisin pöytäkirjassa todettiin. Yksi kävijöistä oli puolestaan kiinnittänyt huomiota saunan lattialla olevaan uhrin oksennukseen, "joka oli väriltään kirkasta, nestemäistä". Tämän havaittuaan hän oli raapaissut tulitikun "ja lähentäessään sitä oksennukseen otti ulostus heti tulen, palaen sinisenä liekkinä."

Itse muistan ajatelleeni tässä kohdin heti, että 'onpa ollut tuhtia ainetta, kun vielä yli vuorokausi nauttimisen jälkeen on ollut noin syttymisherkkää'. Sen sijaan voimme vain arvailla, miksi oksennus kiinnosti saunassa vieraillutta miestä siinä määrin, että hän halusi valaista sitä tulitikulla? Ehkäpä hän halusi vain nähdä paremmin voidakseen välttää oksennuksen päälle astumista. Joka tapauksessa hän mainitsi asiasta kuulustelijalle. Kuulustelua suorittaneen nimismiehen kiinnostus todistajan lausunnon tähän kohtaan jää sekin varmaa vastausta vaille. Luultavasti nimismies oli kuitenkin virkauransa aikana nähnyt tarpeeksi olosuhteita, joissa ihmiset olivat erkaantuneet tästä maailmasta. Ehkä hän siis kokemuksensa perusteella piti tarpeellisena tämän hieman makaabereja sävyjä sisältävän pienen seikan ylöskirjaamista asian tuomioistuinkäsittelyä varten. Lisäksi todistajien lausunnot olivat ristiriitaisia siitä, kuka itse asiassa oli ollut viinapullon omistaja.

Tapahtunutta käsiteltiin käräjillä keväällä 1924. Ruumiinavauskertomuksen ja todistajalausuntojen perusteella oikeus totesi kuoleman aiheutuneen ylenmääräisestä alkoholin nauttimisesta ja paleltumisesta. Ketään toista henkilöä ei hengenmenosta syytetty. Sen sijaan alkoholin nauttimiseen osallistuneet kaksi muuta, nyt myös todistajina kuultua miestä, saivat syytteet alkoholirikoksesta ja kolmannellekin sellainen oli tulossa.

Tämä kolmas syytteeseen joutuva oli vainajan tuttava, joka oli todistajanlausunnossaan väittänyt pontikan olleen uhrin tarjoamaa. Muut todistajat olivat tästä eri mieltä ja kertoivat viinan olleen peräisin mainitulta tuttavalta. Ehkä painavimman lausunnon viinan alkuperästä antoi saunassa vieraillut mies, joka oli kertomansa mukaan puhutellut uhria tämän ollessa vielä tajuissaan. Todistaja kertoi "Jumalan sanan avulla" tiedustelleensa uhrilta tämän vihamiehiä, jolloin uhri itse oli kertonut viinan olleen peräisin tuttavaltaan. Tämän jälkeen oli todistaja yhdessä uhrin vaimon kanssa veisanneet virttä, jonka aikana henki oli paennut lauteilla olevasta miehestä.


* * * 

Lähde: Kiteen käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirja 16.4.1924 § 144
.