sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Totella täytyy


Talollinen Antti Hyttinen Juuan pitäjän Timovaaran kylästä haastoi entisen renkinsä Aatami Toivasen käräjille toukokuussa 1890. Hän väitti rengin laiminlyöneen tälle annetut määräykset ja sitä kautta aiheuttaneen isännälleen taloudellista vahinkoa. Hyttinen halusi saattaa Toivasen "lailliseen edesvastaukseen tottelemattomuudesta" ja velvolliseksi korvaamaan aiheuttamansa harmit.

Vaikka oikeuden pöytäkirjaan ei sitä kirjattukaan, Hyttinen epäilemättä perusti kanneoikeutensa vuonna 1865 vahvistettun 'Palkkaussääntöön isännille ja palkollisille' - todettiinhan sen 12 §:ssä, että palkollinen "elköön olko niitä töitä ja askareita tekemättä, jotka isäntä hänelle kohtuullisesti käskee ja määrää.". Jos palkollinen "laiskuudesta, huolettomuudesta taikka niskoittelemisesta" laiminlöi hänelle määrätyn tai hänelle kuuluneen kohtuullisen tehtävän, oli tämä myös taloudellisessa vastuussa käytöksensä seurauksista.

Edellä kuvatussa asetelmassa ei liene mitään nykyajallekaan erityisen vieraita piirteitä. Toki nykyinen työlainsäädäntö ja työehtosopimusjärjestelmä ovat huomattavasti kattavampia, monisäikeisempiä ja yksityiskohtaisempia kuin 1800-luvun jälkipuoliskon säädökset, mutta yhtä kaikki työntekijällä on edelleen velvollisuutensa, jos kohta myös oikeutensa. Palkollissääntö määräsi isännän velvollisuuksista palkollisiaan kohtaan, ja myös palkollisella oli tarvittaessa mahdollisuus puolustaa oikeuksiaan.

Vuoden 1865 palkollissääntö merkitsi monella tapaa suurta muutosta sopimuskulttuurissa. Ruotsin valtakunnassa säädetty ja työvoiman liikkuvuutta suuresti rajoittanut palveluspakko menetti merkityksensä juuri palkkaussäännön myötä, vaikka lopullisesti palveluspakko poistui Suomen lainsäädännöstä vasta v. 1883 annetun irtolaisasetuksen myötä. Palveluspakon aikana kaikkien niiden ihmisten, jotka eivät maksaneet veroja, tuli olla jonkun veroja maksavan, ts. maanomistajan tai muuten taloudellisesti riippumattoman henkilön palveluksessa. Vaihtoehtona oli tulla tuomituksi yleiseen työhön.

Aivan vapaasti palkollinen ei kuitenkaan voinut työstään lähteä palkollissäännönkään aikaan. Periaateena oli, että palveluksessa oltiin se aika, mistä oli alun perin sovittu. Maaseudulla palkkausaika oli tavallisesti yksi vuosi marraskuun alusta lukien, ja kaupungeissa vastaavasti puoli vuotta marraskuun ja toukokuun ensimmäisen päivän ollessa rajapäivinä. Isännällä oli silti oikeus erottaa velvollisuutensa laiminlyövä palkollinen. Palkollinen puolestaan tarvitsi viranomaisten apua päästäkseen pois kelvottoman isännän alaisuudesta. Omin päin palkollinen ei lähtöä saanut tehdä, ja jos hän näin menetteli, ei hänellä ollut laillista oikeutta asettua toisen palvelukseen. Vastaavasti kenelläkään toisella isännällä ei ollut oikeutta palkata karkuria.

Ken lähti palveluspaikastaan ilman lupaa, saattoi saada peräänsä tällaisen ilmoituksen. Ilmoitus oli samalla varoitus muille, että nämä olivat edesvastuun uhalla estettyjä ottamasta karannutta henkilöä palvelukseensa. - Karjalatar 21.7.1891. Historiallinen sanomalehtikirjasto. Kansalliskirjasto.

Mitä renki Aatami Toivanen oli sitten tehnyt tullakseen käräjille haastetuksi? Antti Hyttisen mukaan hän oli edellisenä kesänä eräänä maanantaina määrännyt Toivasen eräälle niittypalstalle "luontekoon" eli kokoamaan kuivumaan levitettyjä heiniä. Toivanen olikin lähtenyt osoitettuun suuntaan, mutta kääntynyt matkalla takaisin ja mennyt toiselle Hyttisen omistamalle niitylle. Seuraavana päivänä oli tullut sade, joka oli turmellut ne heinät, jotka Toivasen oli alun perin pitänyt korjata sateelta turvaan. Hyttinen katsoi siten, että renki oli omavaltaisella menettelyllään myötävaikuttanut heinien pilaantumiseen. Toivasen mukaan hänet oli käsketty ainoastaan niittämään heiniä, joten hän oli mennyt sellaiselle niitylle, missä niitto oli vielä tekemättä.

Miksi isäntä haastoi entisen renkinsä oikeuteen vasta seuraavana keväänä, sitä ei voi oikeuden pöytäkirjasta päätellä. Asiakirjat eivät myöskään kerro sitä, oliko asiaa yritetty tätä ennen jollain tavoin sovitella. Muutamia todistajia kuultuaan kihlakunnanoikeus kuitenkin totesi loppusyksystä 1890, ettei Antti Hyttinen voinut näyttää toteen renkinsä Aatami Toivasen tottelemattomuutta. Niinpä kanne raukesi ja Hyttinen joutui maksamaan sekä Toivasen kulut että todistajien palkkiot.

* * * * *

Asiakirjalähteinä on käytetty Joensuun maakunta-arkistossa säilytettävään Pielisjärven tuomiokunnan arkistoon sisältyviä Juuan käräjäkunnan varsinaisasiain pöytäkirjoja 8.5.1890 § 121 ja 13.11.1890 § 89.